Anjan blogi

[Haku]

Ikivihreiden kasvien varjostaminen

Tiistai 12.2.2019

Valoisa aika lisääntyy nyt päivä päivältä.  On siis aika viimeistään nyt huolehtia puutarhan ikivihreiden kasvien peittämisestä varjostuskankailla.

Keväällä auringonpaiste ja tuulet kuivattavat ikivihreitä kasveja.  Kasvit alkavat hengittää kun lämpötila nousee ja mikäli maa on roudassa juuristoalueella, kasvit eivät saa otettua vettä, joten niiden kuivuminen alkaa.  Tästä kasvit eivät toivu. 

Varjostaminen on tarpeen havukasveille neljän, viiden vuoden ajan istutuksen jälkeen.  Sen jälkeen niillä on juuristo kasvanut laajemmalle ja syvemmälle, jolloin varjostamisen voi jättää pois ainakin korkeilla havukasveilla, joilla myös juuristo kasvaa laajemmalle alalle.

Alppiruusut ovat matalajuurisia eli niiden juuristo ei kasva syvälle.  Niinpä alppiruusuja pitää varjostaa joka talvi, vaikka kasvi olisi jo isokokoinen ja vanha.  Myös muut ikivihreät kasvit, kuten mahonia ja kapealehtikalmia, tarvitsevat varjostusta.

Käytän varjostamiseen vain siihen tarkoitettuja kankaita.  Muoveja tai peiteharsoa ei kannata käyttää, koska ne keräävät kosteutta ja kasvit kärsivät kosteuden jäätyessä.  Juuttikankaat sekä pakkaspeite ovat hyviä varjostuskankaita.

Luon kasvien ympäriltä lunta pois, jolloin saan laitettua kankaat lähes maahan saakka.  Varjostushuput on helppo humpsauttaa kasvien päälle, kantikkaat kankaat vaativat sitomista naruilla.  Jatkossa huolehdin, että käyn kopistelemassa lumia kankaiden päältä, ettei raskas lumi taivuta kasveja.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]